KOVA PUOLUSTAJA pehmeille arvoille

 

Pyritään ennaltaehkäisevään lastensuojeluun lisäämällä matalan kynnyksen toimintaa. Panostetaan perusopetukseen ja yhtenäiseen, eheään ja turvalliseen koulupolkuun sekä koulujen kuntoon ja puhtaaseen sisäilmaan. Puolustetaan vanhempien mahdollisuutta valita lapsen päivähoitomuoto. Viihtyisä ympäristö, ulkoilu- ja viheralueet sekä luonnonsuojelu ovat parasta ihmisen suojelua. Viedään vanhusten palveluita koteihin ja edistetään kotiasumista.

 

Paikalliselle yrittäjyydelle pitää luoda tiloja ja mahdollisuuksia, ettei kaikkea tarvitse ostaa isosta hypermarketista, vaan voi nauttia vanhan ajan palvelusta. Kulttuuri, kirjasto ja tori sekä koulujen tilat voi hyödyntää yhteisöllisyyden nostamiseksi. Itsenäiset kunnat kuulevat asukkaitaan.

 

Olen toiminut kunnanvaltuutettuna lupaukseni mukaisesti lasten ja nuorten valtuutettuna ja perehtynyt asioihin. Olen puolustanut mm.

 

-koulujen tuntikehystä                    – laadukasta kouluruokaa

– nuorisovaltuustoa             – lasten yksityisen päivähoidon lisäämistä

– lukion säilyttämistä                       –  matalan kynnyksen työn lisäämistä,

– kouluisäntien saamista   –             omaishoitajien kunnallista tukea

– tasa-arvoa                          –  pohjavesialueiden suojelussa riskianalyysia

– kävelykeskustaa                – virkistysmahdollisuuksien säilymistä

–  koulujen turvallisuutta                 – kunnan työntekijöiden hyvinvointia

– elinkaari-ajattelua             – kulttuuri- ja liikuntamahdollisuuksia

– tervettä sisäilmaa kouluissa      – koulun ja esikoulun säilymistä kylillä

 

 

2 kommenttia artikkeliin "KOVA PUOLUSTAJA pehmeille arvoille"

  1. Eetu ET sanoo:

    olet niin hyvä ja kova puolustaja Kristiina. Minä ihailen työtäsi

  2. mei sanoo:

    moi kristiina olet hyvä ope ja teet hyvää työtä t mei

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

16 − 11 =