Lasten parlamentille

Heissulivei!

Peppi Pitkätossu kertoo, kuinka lapsi voi tulla toimeen yksin ja miten asiat hänen mukaan pitäisi tehdä. Yksin on kuitenkin vaikea saada muutosta aikaiseksi, vaikka lähtisi autiolle saarelle tai piirtäisi luokan lattialle kokonaisen hevosen. Tommi ja Annika ihastelevat Pepin omatoimisuutta ja sitä, että voi ajatella toisella tavalla. On olemassa oma lasten maailma.

Tämä on satua, mutta nykypäivän saduissa voi olla lapsi ja silti vaikuttaa. Politiikka on sitä, että Peppi, Tommi ja Annika ja muut lapset voivat keskenään suunnitella yhdessä jotain. Lapsilla ei tarvitse olla rahalla täytettyä matkalaukkua, vaan rahoja kerätään yhteisesti veroilla. Siitä rahasta maksetaan opettajille, poliisille ja sairaanhoitajalle ja tien tekijälle palkkaa.

Kun rakennetaan kouluja ja päiväkoteja, puistoja ja teitä, pitää kuulla lapsia ja lasten vanhempia. Samoin koulussa ja päiväkodissa voidaan ottaa lapset mukaan suunnittelemaan koulun pihaa ja yhteistä toimintaa.  Kun suunnitellaan asiat yhdessä – kuten lasten parlamentissa – saadaan turvallisia ja viihtyisiä pihoja ja turvallisia teitä  Ihan samalla tavalla kun päiväkodin aamupiirissä sovitaan yhdessä, mitä tänään tehdään.

Eduskunnassa kansanedustajat voivat myös kysyä lapsilta, mitä heidän tulisi tehdä, jotta maailmasta tulisi lasten mielestä hyvä paikka asua, opiskella ja tehdä töitä.

terveisin

Kristiina Vanhala-Selin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

20 − 9 =